
Opettajat
Christa Talikka, yrittäjä

Opetan Musiikkiteatteri Spektrissä pop/jazz- ja musikaalilaulua yksinlaulajille ja pienryhmille sekä musiikkiteatteria yli 16-vuotiaille. Lisäksi vedän esiintymiskoulutuksia ja esiinnyn useammassa kokoonpanossa. Olen myös Musiikkiteatteri Spektrin Toimitusjohtaja.
Koulutukseltani olen musiikin maisteri (MuM) ja muusikko (musiikkiteatteri Amk). Olen päässyt tekemään töitä laajasti musiikin ja musiikkiteatterin aloilla esiintyjänä, opettajana sekä äänenkäytön ja esiintymisen kouluttajana.
Pääinstrumenttini on laulu ja soitan myös pianoa. Esiinnyn useassa eri kokoonpanossa kuten laulu-piano duossa, Heijastus-yhtyeessä sekä bilebändi Charismassa. Minut voi bongata myös Helsingin Kaupunginteatterin Priscilla, Aavikonkuningatar – musikaalista. Esiintyminen on suuri intohimoni ja rakastan heittäytyä eri rooleihin ja tunnelmiin.
Opettajana on ihanaa päästä näkemään miten oppilaat uskaltavat heittäytyä ja löytävät oman äänensä, tyylinsä ja kenties kokonaan uuden puolen itsestään. Olen onnellinen siitä, että olen päässyt yhdistämään oman intohimoni työhön.
Olen kannustava, innostava ja energinen opettaja ja haluan rohkaista jokaista menemään kohti unelmiaan – olivat ne sitten musiikin tai minkä tahansa itselle tärkeän asian parissa.
Christa
Marjuska Santala

Musiikkiteatteri Spektrissä toimin hallitustiimissä sekä sukellan välillä lavalle tai opettamaan laulua ja ilmaisua, kokonaisvaltaista kehon- ja äänenkäyttöä. Esiinnyn paljon erilaisissa kokoonpanoissa, ja luotsaan ammattikokoonpanojani Marjuska Santala Trio & Quartet.
Olen saanut työskennellä erilaisten konserttien lisäksi musiikkiteatteriprojekteissa ja olen toiminut lauluvalmentajana kesäteatterissa ja säveltänyt laulut kokonaiseen näytelmään. Tällaisissa projekteissa pääsen yhdistämään kaikki intohimoni: laulun, musiikin ja kehonkielen sekä tanssin yhteen kietoutuneen kudoksen. Sitä maailmaa haluan raottaa edelleen ihan jokaiselle kiinnostuneelle.
Lapsuudessa sain vahvasti vaikutteita kansantanssi- ja musiikkimaailmasta, se on yksi erikoisalueeni. Laulu on aina ollut pääinstrumenttini, piano vahvana vierellä. Etsin jatkuvasti eri musiikkityylien rajapintoja, kun sävellän omia laulutarinoita. En kaihda mitään tyylilajia.
Opetustilanteessa musisoidessa toivon herättäväni ajatuksia ja saavani aikaan vuoropuhelun. Haluan jakaa laulun ja musiikin iloa, auttaa ja rohkaista muitakin löytämään oma persoonallinen äänensä sekä tapansa ilmaista äänellään kokonaisvaltaisesti, tervettä äänenkäyttöä vaalien. Nautin elävästä vuorovaikutustilanteesta ja innolla tutustun jokaiseen ainutlaatuiseen ääni-instrumenttiin!
Koulutukseltani olen musiikin maisteri (MuM) ja kansantanssinopettaja sekä FolkJam-ohjaaja. Kokemuksenilaulun ja musiikin kentällä on laaja niin lavalla kuin lavan ulkopuolella – opetan useassa opistossa laulua, musiikin perusteita, pianon alkeita sekä tanssia lasten ja nuorten tanssiseurassa.
Marjuska “Lauluvarpunen”
Simonette Ohra-aho

Heippa! Olen Simonette Ohra-aho. Toimin Spektrillä lasten vastuuopettajana sekä assistenttina. Ohjaan ja suunnittelen Spektrin kerhoja ja olen yksi muskariopettajistamme. Syyskaudella hyppään myös uuden Seikkailuteatterin puikkoihin!
Olen valmistunut sosionomiksi (AMK) vuonna 2012 varhaiskasvatusopettajan kelpoisuudella ja olenkin työskennellyt lasten parissa useissa päiväkodeissa. Kokemusta löytyy myös koulumaailmasta ja lastensuojelun puolelta. Olen ohjannut erityislasten muskareita ja työskennellyt alakoulun musiikinopettajan sijaisena.
Opettajana minulle on tärkeää oppia tuntemaan ryhmäni lapset ja heidän luonteensa. Jokainen lapsi saa olla oma itsensä ja meidän aikuisten tehtävä on auttaa, ohjata ja löytää lapselle sopivat keinot toimia eri tilanteissa.
Pienestä asti olen löytynyt jokaisesta koulun näytelmästä, musikaalista, kuorosta ja opiston puhallinorkesteristakin! Olen laulanut nyt kymmenen vuotta Vox Vanajae -kuorossa ja ilmoittauduin Spektrin synnyttyä lauluryhmätunneille.
Olen kiinnostunut kaikenlaisesta luovasta puuhastelusta, on se sitten maalaamista, mielikuvitusmatkailua lasten kanssa, käsitöitä tai sisustamista – I´m in! Olen myös crazy plantlady huonekasvieni kanssa.
Nähdään Spektrillä!
Simonette
Matleena Junttanen

Opetan Spektrillä syksystä 2022 lähtien seikkailumuskaria 0–6-vuotiaille. Olen Tampereen ammattikorkeakoulusta valmistunut musiikkiteatterin ammattilainen ja kartuttanut työkokemusta laajasti niin teatterin, musiikin kuin esimerkiksi laulunkirjoittamisen saralla.
Minut olet voinut nähdä mm. Tampereen Työväen Teatterin, Lahden kaupunginteatterin sekä Koiramäen Tassuteatterin lavoilla. Vuoden 2022 keväällä kisasin The Voice of Finlandin Live-lähetyksissä asti. Tällä hetkellä keikkailen aktiivisesti bilebändini Beatcallin sekä Torvikopla Bigbandin solistina. Nautin töiden ohella suklaasta ja ristikkolehtien ratkomisesta iltamyöhään.
Olen ihmisläheinen, nauravainen, lempeä ja luonteva lasten kanssa työskennellessä. Muskariopettajana tahdon luoda seikkailuntäyteisen, turvallisen ja kuuntelevan ilmapiirin. Uskon, että musiikki ja leikki yhdessä antavat elämään herkullisen luovat eväät. Odotankin hirmuisella innolla kaikkia yhteisiä seikkailuhetkiä muskarissa!
Matleena
Iida Savimäki

Spektrillä toimin muskariopettajana!
Olen koulutukseltani kasvatustieteiden kandidaatti. Lasten kyky heittäytyä ja oppia inspiroi valtavasti. On ihanaa saada jakaa se välittömyys ja riemu, mikä lapsista kumpuaa.
Musiikilla ja teatterilla on aina ollut tärkeä rooli elämässäni. Olen laulanut niin kuorossa kuin soolonakin, ollut mukana nuorisoteatterissa ja soittanut rumpuja bändissä. Lapsuuteni haaveammatti olikin näyttelijä. Aikuisena tuo haave muutti hiukan muotoaan ja opiskelin itseni meikkaaja-maskeeraajaksi. Olenkin viime vuodet toiminut taustavaikuttajana kulisseissa maskeeraajan hommissa.
Vapaa-ajallani tykkään puuhastella kahden pienen poikani kanssa, soitella ukulelea, leipoa ja tehdä käsitöitä. Opiskelen myös HAMK:ssa tietojenkäsittelyä eli sisälläni asuu myös pieni nörtti.
Odotan kovasti alkavia muskareita! Haluan luoda seikkailumuskariin taianomaista tunnelmaa, jossa jokainen saa eläytyä musiikkiin omalla tavallaan.
Venla Hämäläinen

Moikka, olen Venla!
Valmistuin hiljattain lastenohjaajaksi ammattiopisto Tavastiasta. Aloitan tammikuussa 2023 Spektrillä aamupäiväkerho-ohjaajana.
Aiemmin harrastin tanssia, ja olin Sibelius-opiston nuorisokuorossa. Soitin myös 8 vuotta kanteletta, eli musiikki on lähellä sydäntä! Nykyään käyn salilla ja lenkkeilen.
Lasten kanssa työskentely on minusta ihanaa juuri siksi, että lasten kanssa jokainen päivä on erilainen. Tykkään keksiä kaikkea luovaa ja hauskaa tekemistä!
Ihanaa tulla Spektrille, nähdään siellä!