
Aikuisten musiikkiteatteri
Musiikkiteatteritunneilla pääset laulamaan, tanssimaan ja näyttelemään musiikkiteatterin ammattilaisten ohjauksessa. Ryhmät tarjoavat turvallisen ja innostavan ympäristön kehittää omia esiintymistaitoja – olitpa vasta-alkaja tai jo pidempään harrastanut.
Aikuisten ryhmiä on neljä, ja ne eroavat toisistaan sisällön ja tavoitteiden mukaan: Loisto on perusryhmä, jossa tutustutaan musiikkiteatterin osa-alueisiin ja harjoitellaan yhdessä laulamista, liikkumista ja ilmaisua. Stage on jatkoryhmä, jossa syvennetään taitoja ja valmistetaan esitys pienelle näyttämölle. Show Ensemble ja Show Act ovat edistyneempiä ryhmiä, jotka valmistavat yhdessä kokoillan musikaalituotannon suurelle näyttämölle.
Tervetuloa musiikkiteatterin maailmaan!

Aikuisten musiikkiteatteri LOISTO
Tuntikuvaus
Perusryhmä – musiikkiteatterin iloa ja heittäytymistä matalalla kynnyksellä
Tässä ryhmässä tutustutaan musiikkiteatterin peruselementteihin: lauluun, tanssiin ja näyttelijäntyöhön rennossa ja kannustavassa ilmapiirissä. Harjoittelemme äänenkäyttöä, liikettä, ryhmätyöskentelyä ja ilmaisua hauskojen harjoitteiden ja pienten kohtausten avulla.
Painotus on yhdessä tekemisessä, heittäytymisessä ja turvallisen ilmapiirin rakentamisessa – juuri sinulle, joka haluat kokeilla tai syventää musiikkiteatteriharrastustasi ilman paineita.
Pääsyvaatimukset: ei pääsyvaatimuksia
Pienet demot yleisölle jouluna ja keväällä.
Lukukauteen kuuluu 14 opetuskertaa.
* Hinta sis. alv 25,5%

Hml kaupungin työntekijöiden musiikkiteatteriryhmä
Tuntikuvaus
Perusryhmä – musiikkiteatterin iloa ja heittäytymistä matalalla kynnyksellä
Tässä ryhmässä tutustutaan musiikkiteatterin peruselementteihin: lauluun, tanssiin ja näyttelijäntyöhön rennossa ja kannustavassa ilmapiirissä. Harjoittelemme äänenkäyttöä, liikettä, ryhmätyöskentelyä ja ilmaisua hauskojen harjoitteiden ja pienten kohtausten avulla.
Painotus on yhdessä tekemisessä, heittäytymisessä ja turvallisen ilmapiirin rakentamisessa – juuri sinulle, joka haluat kokeilla tai syventää musiikkiteatteriharrastustasi ilman paineita.
Pääsyvaatimukset: ei pääsyvaatimuksia
Pienet demot yleisölle jouluna ja keväällä.
Lukukauteen kuuluu 14 opetuskertaa.
Yhteistyössä Hämeenlinnan kaupungin kanssa. Ilmoittautuminen ja kyselyt jorma.vaara@hameenlinna.fi

Aikuisten musiikkiteatteri STAGE
Tuntikuvaus
Jatkoryhmä – laulua ja näyttelijäntyötä minimusikaalin muodossa.
Tämä ryhmä on sinulle, jolla on jo kokemusta ja intoa syventää ilmaisua lavalla. Harjoittelemme musiikkiteatterin perustekniikoiden jatkokäsittelyä: soololaulua, kohtauksia, lavatyöskentelyä ja läsnäoloa.
Keväällä ryhmä toteuttaa dramatisoidun minimusikaalin Verstas-näyttämölle, jossa kukin pääsee solistiksi vuorollaan. Soolojen ympärille luodaan näyttämökuvaa ja tarinaa koko ryhmän voimin – kaikki ovat lavalla koko ajan.
Tiivis, intiimi ja elämyksellinen kokonaisuus.
Kesto: Elokuu–maaliskuu (23 kertaa)
Pääsyvaatimukset: Spektrin Loisto / peruskurssi käytynä
* Hinta sis. alv 25,5%

Aikuisten musiikkiteatteri SHOW ENSEMBLE
Tuntikuvaus
Edistyneiden musikaaliryhmä – näyttävää ensembletyötä, laulua ja tanssia, hahmotyöskentelyä, muuntautumista eri rooleihin suurelle näyttämölle.
Ensemblessä harjoitellaan joukkokohtauksia, moniäänistä laulua, tanssikoreografioita, muuntautumista eri rooleihin hahmoimprovisaation kautta ja musiikkiteatterin ensembleilmaisua. Vaihtuvat roolit ja pikavaihdot ovat keskiössä. Ensembleläiset toimivat myös Act-ryhmän roolien understudeina eli varanäyttelijöinä. Ryhmä esiintyy kevätkauden isossa musikaaliproduktiossa suurella näyttämöllä.
Vetäjä: Musiikkiteatterin ammattilainen ja kapellimestari Valtteri Gutev
Ensemblessä vierailee lisäksi musikaalin ohjaaja Christa Talikka sekä vieraileva ammattitanssikoreografi Kreetta Kiviniemi. Keväällä ryhmä yhdistyy ja esiintyy yhdessä Show Actin kanssa Hämeenlinnan teatterin lavalla.
Pääsyvaatimukset: laulutaito, Spektrin Stage, Show Act tai vastaava koulutus.
Kesto: Elokuu–toukokuu (29 kertaa)
1h 45 min / viikko / syksy
2h 15 min /viikko / kevät
Showryhmien esitykset on 20.-21.5.2027 Hämeenlinnan Teatterin päänäyttämöllä. Tekninen läpimeno 19.5.2027.
* Hinta sis. alv 25,5%

Aikuisten musiikkiteatteri SHOW ACT
Tuntikuvaus
Edistyneille – syventävää näyttelijäntyötä suurelle näyttämölle ohjattuna.
Tässä ryhmässä keskitytään yksilölliseen roolityöskentelyyn, kontakti-improvisaatioon, pari- ja yksilöharjoituksiin sekä oman soololaulun ja monologin työstämiseen. Harjoittelemme myös “acting through song” -tekniikkaa, eli laulun tulkintaa roolihahmon kautta – tunnetta, läsnäoloa ja tarinankerrontaa laulaen ja näytellen kuten myös liikkeen ja tanssin keinoin.
Syksyllä lähdemme työstämään valmiin käsikirjoituksen roolihahmoja ja tarinoita koko illan musikaaliin. Näyttelijät pääsevät myös tanssimaan joukkokohtauksiin roolihahmonsa salliessa.
Act-ryhmäläiset näyttelevät musikaalin pääroolit Hämeenlinnan teatterin lavalle.
Tunnit sisältää yksilöohjausta laulussa ja näyttelijäntyössä sekä workshop-työskentelyä ryhmässä.
Pääsyvaatimukset: vähintään 2 vuotta kokemusta Spektrin Stage tai Ensemble -tunneilta tai vastaavista opinnoista + hakemus.
Ohjaaja: Christa Talikka.
Actissa vierailee lisäksi talon ulkopuolinen näyttelijäntyönohjaaja.
Kapellimestari: Valtteri Gutev
Apulaisohjaus: Marjuska Santala
Kesto: Elokuu–toukokuu (29 kertaa) + leirit + esitysviikko (yht. 125h)
Showryhmien esitykset on 20.-21.5.2027 Hämeenlinnan Teatterin päänäyttämöllä. Tekninen läpimeno 19.5.2027.
Jätä hakemus toukokuun loppuun mennessä, valinnat tehdään 1.6.2026!
* Hinta sis. alv 25,5%