
Kokoonpanot
Tutustu eri kokoonpanoihin soololaulajasta bändiin ja tilaa esiintyjä perhejuhliisi tai vaikkapa firman juhliin. Teemme myös juontokeikkoja!

Duo Christa ja Saila
Lue kokoonpanosta tästä
Laulu–piano-duo Christa ja Saila on luonut tunnelmaa vuodesta 2012. Kokoonpanon ohjelmisto on kattava ja se taipuu monenlaisiin tyylilajeihin ja tunnelmiin kevyestä klassisesta ikivihreisiin, poppiin, rockiin ja näyttämösäveliin. Duo on oivallinen valinta esimerkiksi vihkitilaisuuteen, perhejuhliin tai vaikkapa pieneksi ohjelmanumeroksi firman tilaisuuksiin ja pikkujouluihin.
Jäsenet
Christa Talikka (laulu) ja Saila Märkjärvi (piano).

Heijastus
Lue kokoonpanosta tästä
Heijastus on kolmen valloittavan naisen yhtye, joka yllättää joka kerta monipuolisuudellaan. Trion pääinstrumentit ovat laulu, viulu ja piano, mutta tilaisuudesta riippuen yhtyeen jäsenet soittavat myös kitaraa, bassoa ja rytmisoittimia. Heijastus trio keikkailee myös laajennetulla kvartetti-kokoonpanolla yhdessä haitaristi-laulajan kanssa. Heijastuksen ohjelmistoon kuuluu monipuolisesti pop, rock, tango, tanssimusiikki ja näyttämö- ja elokuvasävelmät. Yhtyeen erikoisuutena on asiakkaan toiveisiin sovitetut juonelliset keikat ja teemaesitykset.
Jäsenet
Christa Talikka (laulu), Helena Puukka (viulu, laulu) ja Saila Märkjärvi (piano). Ekstrana: haitaristi-laulaja.

Charisma-bilebändi
Lue kokoonpanosta tästä
Charisma-bilebändi on oiva valinta niin firman juhliin, hääbändiksi kuin syntymäpäivillekin. Bändin ohjelmisto on laaja kattaus suomalaista ja ulkomaista poppia, rockia, soulia ja iskelmää sekä tunnettuja elokuvasävelmiä. Bändi toteuttaa myös toiveesi ja räätälöi kokonaisuuden, jonka myötä juhlien tunnelma on taattu!
Jäsenet
Christa Talikka (laulu), Esa-Pekka Tupala (vetopasuuna, kosketinsoittimet, laulu), Ville-Veikko Airaniemi (sähkökitara), Jukka Haavisto (basso) ja Joonas Krohn (rummut).

Saila Märkjärvi
Lue lisää tästä
Saila Märkjärvi (pianisti, musiikkipedagogi Amk)
Saila on aktiivisesti esiintyvä, monipuolinen ja taitava pianisti. Hän työskentelee pianonsoiton opettajana ja opiskelee parhaillaan musiikkikasvatuksen maisteriksi Taideyliopiston Sibelius-Akatemiassa. Sailalla on vankka klassinen pohjakoulutus, jonka päälle hän on laajentanut osaamistaan rytmimusiikin ja improvisaation suuntaan. Sailan säihkyvä pianismi luo tunnelmaa ja sopii erilaisiin juhlatilaisuuksiin, kuten häät, syntymäpäivät, erilaiset yritystilaisuudet ja cocktail- ja illallistilaisuudet. Tyylikäs pianomusiikki toimii tilanteen mukaan taustamusiikkina tai tunnelmaa kohottavana ohjelmanumerona. Ohjelmistosta löytyy laaja kattaus kappaleita klassisen musiikin helmistä elokuva- ja musikaaliklassikoihin sekä pop/jazzmusiikkiin.Saila ottaa mielellään ohjelmistotoiveita vastaan ja räätälöi juhlaasi laadukkaan musiikillisen kokonaisuuden.

Christa Talikka
Lue lisää tästä
Christa Talikka on laulaja, musikaaliartisti ja musiikkikasvattaja. Hän on valmistunut musiikin maisteriksi Sibelius-Akatemiasta ja musiikkiteatterin ammattilaiseksi Tampereen ammattikorkeakoulusta. Christa rakastaa heittäytymistä ja sitä, että hän saa esiintymisellään välitettyä yleisölle tekstin sanomaa sekä tunteita laidasta laitaan.
Christan vahvuus on pop/rockissa, musikaaleissa, pop-balladeissa ja komedianumeroissa, mutta ohjelmisto on muokattavissa tilaisuuden luonteeseen sopivaksi. Christa on esiintynyt perhejuhlissa, kuten häissä, hautajaisissa ja syntymäpäivillä sekä säihkettä pursuavissa musikaaleissa. Christan voi tilata myös juontokeikalle tai esiintymiskouluttajaksi.
Lue täältä Christan opettajakuvaus.

Marjuska Santala Quartet
Lue lisää tästä
Marjuska Santala Quartet kokoonpano on täynnä vankkaa suomalaista ammattitaitoa, omannäköistä svengaavaa ja tyylikästä rytmimusiikin vuoropuhelua – vahvoina vaikutteina kuuluvat kansanmusiikin ja jazzin kosketuspinnat. Kokoonpanosta löytyy syvyyttä ja rouheutta bluesin, progen ja teatraalisten tarinoiden tyyliin, toisaalta ilakoimme popahtavammallakin puolella. Kokoonpano keikkailee paljon oman musiikin ohjelmistolla, mutta valikoi toiveiden mukaan myös tarkoin tilanteisiin ja teemoihin sopivia covereita (pop/jazz/rock/blues/balladi/folk) läpi vuosikymmenten.
Quartet on varma ja persoonallinen valinta moniin eri tilaisuuksiin ja tapahtumiin.
Jäsenet:
Marjuska ”Lauluvarpunen” Santala (laulu), Tommi Varjola (kitara), Keijo Hakala (kontrabasso), Markus Ketola / Rami Eskelinen (rummut/perc.)

Marjuska Santala Trio
Lue lisää tästä
Marjuska Santala Trio on pirskahteleva kokoonpano, joka taipuu moneen – halusit sitten sykähdyttäviä tunteita suomalaisesta sielunmaisemasta tai kuplivaa kepeää tunnelmaa, tämä trio soi omalla soundillaan syvyyksiin. Omaa musiikkia ja huolella valikoituja covereita: ikivihreitä klassikkosävelmiä, elokuva- ja näyttämömusiikkia, rouheutta – kaikki olemme sovittaneet ammattitaidolla. Svengaavan kokoonpanon yksi erikoisuus on mm. vanhan ajan tanssimusiikkisetti, jossa sekoittuvat tyylikäs svengi ja tanssilattialle houkuttelevat tutut rytmit valssista foksiin tai swingiin ja humpasta tangoon. Sovitamme kappaleet tyylillä ja ammattitaidolla, rohkene esittää toiveesi.
Trio taipuu todella monenlaiseen pienempään ja isompaankin tilaisuuteen, ja laajenee tarvittaessa quartetiksi rumpalin kera.
Jäsenien kotikaupunki on Hämeenlinna:
Marjuska ”Lauluvarpunen” Santala (laulu), Tommi Varjola (kitara), Keijo Hakala (kontrabasso)

Marjuska Santala Duo
Lue lisää tästä
Marjuska Santalan ja Tommi Varjolan laulu-kitaraduo tekee arjesta juhlan yksinkertaisesti ja kauniisti, tarvittaessa pilkettä silmäkulmassa. Kompakti toiveita ja teemoja täyttävä kokoonpano on kotonaan melkein missä tahansa musiikillisessa maastossa.
Duon erikoisuus ovat usein pienet huolella valmistetut yllätykset: he sovittavat isojakin bändiklassikoita akustisesti soivaksi duoksi, tai rakentavat vaikka työyhteisösi juhlaan teemaan sopivan teatterin keinoin höystetyn numeron.
Tämän duon voi tavata myös esim. huilun tai vanhan barokkiluutun kera. Marjuskalta taipuvat laulut useammalla kielellä. Esimerkkejä: eri vuosikymmenten helmet, Beatles, Abba, elokuvat, rock – ja pop/jazz -klassikot, kansanlaulut,…
Nappivalinta perhejuhliin, firman tilaisuuksiin, melkein minne vain, kun halutaan kevyemmällä arsenaalilla toimivaa musiikillista ohjelmaa. Marjuska tekee myös soolona pianon kera keikkoja, tai vaikka laulattaa ja tanssittaa juhlissasi koko juhlayleisöä.