Spektrin kerhot
Musiikkiteatteri Spektrin kerhot on suunnattu hämeenlinnalaisille kotihoidossa oleville noin 2–5-vuotiaille lapsille. Lasten osallistuminen kerhoon on maksutonta Hämeenlinnan kaupungin myöntämää palveluseteliä vastaan. Annamme ohjeet palvelusetelin hakemiseen sähköpostitse kerhoon ilmoittautumisen jälkeen.
Kerhoon on mahdollista osallistua yhtenä tai kahtena päivänä viikossa; maanantaisin, tiistaisin ja keskiviikkoisin klo 9.00 – 11.15. Toimintakausi on syyskuusta toukokuun puoleen väliin. Vapaita paikkoja voi tiedustella ympäri vuoden!
Kerhopäivät koostuvat musiikkiteatteripainotteisesta ohjatusta toiminnasta (kts. Seikkailumuskari), eri taiteita yhdistävästä tekemisestä, vapaasta leikistä ja eväiden syömisestä (meiltä löytyy täysvarusteltu keittiö). Kerhoon osallistutaan ilman aikuista.
Toiminta suunnitellaan kerholaisten ikä ja kehitystaso huomioiden. Kerholaiset pääsevät välillä osaksi isompia Musiikkiteatteri Spektrin produktioita. Musiikkiteatteri Spektri sijaitsee Hämeenlinnan keskustassa, osoitteessa Suomen Kasarmi
Kerhoa ohjaavat Simonette Ohra-aho ja Iida Savimäki. Kerhoryhmän maksimikoko on 12 lasta. Kerhon yhteyshenkilönä on Simonette Ohra-aho. Yhteyttä saat parhaiten sähköpostilla simonette@musiikkiteatterispektri.fi. Laita rohkeasti viestiä jos herää kysymyksiä! Katso ohjaajien esittelyt opettajien sivuilta täältä.
Huomasitko että meillä on myös kesäkerhoa parina viikkona kesä- ja elokuussa? Kurkkaa tiedot kesäkerhosta täältä!

Spektrin kerhot
Tuntikuvaus

Huomaathan että ilmoittautuessa pitää valita kerhopäivä molempiin valintakenttiin. Jos toivot vain yhtä päivää viikossa, valitse molempiin kenttiin sama päivä.